lauantai 16. tammikuuta 2016

En minä, mutta pojat....

Meillä pojat ovat jo hyvin oppineet, että kaikkea ei tarvitse ostaa kaupasta. Äiti voi tehdä. Isompi on kuitenkin jo jokusen kerran päässyt kokeilemaan itsekin ompelua ja mm. pari paitaa hän on avustettuna ommellut trikoosta itselleen.

Tänään aamulla tuo kuusivuotias ilmoitti oitis haluavansa ulos. Mutta yksi pyyntö oli sitä ennen: "Voisitko äiti tehdä mulle sellaisen kypärämyssyn joka peittäisi kasvot niin että vaan silmät näkyy?" Herran posket  ovat viime aikoina palelleet ulkona kovin ja itse oli päätynyt siihen, että tuo olisi hyvä ratkaisu. Vastasin että kyllähän se onnistuisi, mutta toinen vaihtoehto olisi, että hän tekisi myssyn ihan itse...


Ensin etsittiin yhdessä kaava. Lopulta päädyttiin ottobren 6/15 lehden kypärämyssyn kaavaan Wind stripes ja sen isoimpaan kokoon. Kaava on oikeasti tarkoitettu vauvoille ja isoin koko on py 50. Mutta koska suunnitelma oli käyttää erittäin joustavaa merinovillaa, ei koko olisi ongelma. Toinen juttu oli se, että kaava on tarkoitettu kulkemaan leuan alta. Siispä piirsin siihen ylimääräisen osan kasvojen suojaksi.


Yhdessä kiinnitettiin kaavat nuppineuloilla kankaalle ja herra leikkasi ne ihan itse. Kappaleiden yhdistys onnistui kun äiti piti kappaleet paikallaan ja poika kiinnitti nuppineulat.


Kokoaminen tehtiin saumurilla. Koskapa polkimelle ylettyminen oli hieman haastavaa, laitoin lattialle pinon kirjoja ja polkimen pinon päälle. Ja sitten vaan ompelemaan. Äiti otti nuppineulat pois, herra teki lopun. Lopuksi vielä kantin kiinnitys peittarilla ja valmista tuli.


Vajaa 2h aikaa, ja toiveen mukainen kypärämyssy oli valmis. Tyytyväinen poika ja kuusivuotiaasta äärettömän ylpeä äiti...


2 kommenttia:

  1. Jukrat, että sä oot saanut aikaiseksi!! Ja 60-v lahjakin sitten valmistui ajoissa!!! Oli mukavaa lukea sun selostusta auton tekovaiheista.Isäsi oli varmaan onnellinen. Aika nainen oot käsistäsi. Miten olis kirurgin ura??? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiitos, allekirjoittanut toimii ennemmin täällä verhon toisella puolella.... ;-)

      Poista