maanantai 10. elokuuta 2015

MakeBra-kurssi 8.-9.8.

Viime viikonloppu vierähti mahtavassa seurassa: 10 naista paikallisesta ompeluporukasta kokoontui pienelle kyläkoululle oppimaan liivien tekemistä asiantuntevan opettajan kera. Aika vierähti ihan mielettömän nopeasti ja hauskaa oli. Lopputulos on nähtävissä alla...


10 naista + 12 tuntia = 15 valmiit liivit mittojen mukaan, 2 lähes valmiit liivit, sekä yhdet alushousut....
Kaikilta valmistuivat vähintään ne yhdet liivit, parilta sitten kahdet. Ja itseltä (koska olen näitä aikaisemmin jo tehnyt, eli aivotyötä ei kauheasti tarvittu) kahdet liivit, sekä yksi liivi-housu-setti...


Kankaiden valinta on aina yhtä haastavaa, sillä liiveissä suomalaisille kankaille tyypilliset suuret kuviot eivät oikein toimi. Kuppiossa koostuu yleensä 2-3 palasta, joten saumat sotkevat kuviot varsin usein. Siksi se kaikkein ihanin kangas ei välttämättä liiveissä pääse esiin.
Tällä kertaa päätin tuhota palahyllyni aarteita, Marimekon trikoita. Ensimmäisiin liiveihin valikoitui värikäs Ahkeraliisa.


Seuraavat saivat pintaansa sen todellisen aarteen, eli Samovaarin.


Kolmansiin ajatus syntyi sunnuntaiaamuna, ja sitä myöten myöhästyinkin kurssilta hieman. Oli nimittäin pakko leikkoa kolmen paidan etukappaleet kankaasta ennen kurssille lähtöä, jotta sai kankaan rippeet mukaan. Kyseinen kangas oli Koot.fi:n Freak circus.....


Ja tämä on kangas joka itse asiassa päätyi setiksi asti. Nopsaan siis kurssin lopuksi vielä takaisin pikkarit liivien seuraksi.

Ja vielä hiukan jäi rippeitä tästä mahtavan erilaisesta kankaasta, joten eiköhän vielä yhdet tule tehtyä. Kenties vaikka jollain tehostevärillä.....

Kaikenkaikkiaan aivan huippu viikonloppu. Voin kyllä kurssia suositella ihan kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti