tiistai 17. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän salaisia ystäviä

Savassa järjestettiin taas salainen ompeluvaihto, joten tottakai mukaan piti lähteä. Päätin osallistua kahdella paketilla, eli kumpikin poika meillä sai myös oman pakettinsa...

Ensimmäinen kahden ompeluksen setti lähti koossa 128 pienelle eskarissa olevalle tytölle. Lempiväriksi äiti mainitsi turkoosin, mutta kertoi että siihen ei oikein enää tyttö halunnut pukeutua kun päikkykaverit ovat sanoneet sen olevan poikien väri. Myös prinsessat kuitenkin ovat tärkeitä. Päätin noihin tietoihin tarttua.

Ensin tarkoituksena oli tehdä peplum-paita ja sille kaveriksi leggarit. Leggareita varten piirin jo kuvankin pinkille trikoolle, mutta jotenkin ajatus leggareista ei vaan muotoutunut kokonaiseksi, jokin tuntui olevan aina pielessä. Niinpä lopulta leggarisuunnitelman hylkäsin ja päätin sen sijaan yksinkertaistaa peplumia ja tehdäkin sen kaveriksi kevättakin isolle tytölle...


Kaavana OB 1/15 malli Filmstar. Helman pituutta ja mallia hiukan taisin muokata.


Etu kappaleiden reunat menevät hiukan päällekkäin, ylhäältä enemmän kuin alhaalta


Päällikankaana Ikean mustavalkoinen paksu puuvilla, vuosina EKn viininpunainen vuorisilkki. Väliin lisäsin vielä kerroksen joustofroteeta ylimääräiseksi lämmikkeeksi.


Napit ovat puisia kukkia


Hankalin kohta olivat taskut, jotka kuitenkin varsin hyvin onnistuivat.


Ja vyötäröllä vielä vyö solmimista varten.


Tää onnistui omasta mielestä niin hyvin, että lähes harmitti ettei kotoa käyttäjää tällaiselle löydy!


Seuraksi lähti peplum-paita, kaava samasta Ottobresta kuin takkikin. Kangas EKn delfiini di golfkenttiä. Ajatuksena oli yhdistää turkoosi "poikien" väri tuttömäisessä kuosissa tyttömäiseen kaava malliin, ja mielestäni tämä onnistui. Toivottavasti lempiväri siis tulee uudestaan vaatekäyttöön ilman kaverien kiusaamista.

Toinen paketti lähti 9kk-ikäiselle tytölle. Teki mieli hyppiä riemusta kun tämä selvisi, sillä olin jokin aika aikaisemmin törmännyt netissä upeaan mekkobodyyn joka laittoi harmittamaan kun omille pojille ei oikein sellaista viitsi tehdä.


OBn kisuliini-kaavaa lähdin muokkaamaan, koko 74.


Suklaanruskea ja puuterin värinen trikoo molemmat EKsta.


Tässä näkyy bodyn rakenne: eli alla puuterinvärinen kisuliinin mukainen tavallinen body jonka päällä sitten erillinen ruskea mekko. Hihansuun korkeudelta osat ovat identtiset ja sen jälkeen mekon helma levenee. Hihat ovat yksinkertaiset ja kappaleet ovat kiinni toisissaan kaula-aukosta sekä hihansuista. Toisella omalla on napitus.


Mekon edustaessa iso rusetti, nauhat on applikoitu.


Tämä lähti pakettiin mekkoa saattamaan. Nallukkaa hiukan jännitti reissuun lähteä, joten kirjoitin hänen puolestaan mukaan pienen kortin. Siinä nallukka kertoi olevansa kovin vähäruokainen ja pitävänsä kovista halauksista. Nallukka toivoi myös löytävänsä uuden kodin ja lämpimän työpaikan itselleen... Ja rusetinkin nalle sai vielä kaulaansa.

Meille kotiutui myös kaksi pakettia, kummallekin pojalle omansa.


Isompi poika sai punaisen hupparin, joka päällä olisi halunnut nukkuakin


Selässä applikoituna tutun hahmon piirteet.


Lisäksi tuli "maailman ihanin ja paras apinapipo", joka päässä herra oikeasti nukkui ekan yön. Muita pipoja ei päähän nyt ole suostunut laittamaan.


Juniori puolestaan sai velouriset housut ja ihanan pirteän liivin.


Liivi on etenkin aivan mainio, sillä herra itse käärii vihansa aina kyynärpäihin...


Nää on aina yhtä hauskoja! Iso kiitos salaisille ystäville!

1 kommentti:

  1. Ompeluvaihdot on ihan parhaita <3 Niistä saa hyvän mielen itselle ja joskus joutuu jopa poistumaan mukavuusalueelta kun tullee vähän haastetta ompeluun =) Kauniita ompeluksia sinunlla.

    VastaaPoista