sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Grrrrrrr!

Jälkeen perjantaina odotti ompeluhuoneen pöydällä ylläripaketti avaamistaan, tällä kertaa Neenuskalta. Paketeista paljastui erilaisia kombinaatioita yksivärisestä trikoosta ja raitaresorista, omaksi kombokseni paljastui tummahko harmaa sekä valko-keltainen. Hieman haasteellinen yhdistelmä, mutta päätin kuitenkin itselleni jotain tehdä. Saman sävyistä resoria löytyi kaapista jo muutoinkin ja niin löytyi lähes samaa harmaata trikootakin.

Päätin tehdä valekietaisutunikan. Ensimmäinen ajatus oli kantata kaula-aukko raitaresorilla "väärään" suuntaan, eli niin, että raidat tulisivat pystyyn. Lopulta ajattelin kuitenkin vaikutelman olevan liian levoton, joten päädyin yksiväriseen keltaiseen resorikanttiin. Raitaresorin päädyin hyödyntämään kankaana, eli siitä tuli kauluksen välistä näkyvä "alatoppi".


Kaava muokattu Miw:n pohjalta ja rintojen alle laitettu framilon, joka jatkuu myös selän puolella.


Helmassa lymyilee silityskalvosta leikattu tiikeri


Yläosa ja hihat ovat siitä varsinaisesta veivikankaasta, helma sitten kaapin lisäyksestä. Kuvassa sävyero näkyy isompana kuin mitä se oikeasti on. Kudostyyppi kankaissa on hiukan erilainen.


Helman tein takaa ihan aavistuksen pidemmäksi kuin edestä.


Yläosan "alatoppi" kiinnittyy alhaalta poikkisaumaan ja sivuista sitten sivusaumaan ja kädentielle.


Tämä tiikeri ei ainakaan ole mikään pentu: näyttää jo harmaantuneen....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti