perjantai 21. maaliskuuta 2014

Salaisille ystäville

Tällä kertaa paikallisessa ompeluseurassa laitettiin pystyyn salainen vaateystävä -projekti ja tietty oli pakko lähteä jälleen mukaan. Jälleen tehtiin kaksi vaatetta, mutta Nyt sai itse valita halusiko tietää vastaanottajan heti (jollokn tietysti pystyisi vakoilemaan makua ja tyyliä) vai halusiko tehdä vain suppean tiedon varassa.  Itse valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja päätin lähteä kahdella paketilla mukaan...

Ensimmäisen paketin saajaksi sain vauvan koossa 74/80. Ainoa ohjeistus oli tehdä rennolla kädellä ja ompelusta nauttien. Edes vauvan sukupuolta en tiennyt, joten ei mekkoja tai monsteriautoja...

sinällänsä tekeminen oli helppoa, että tuo oma juniori on juuri tuota kokoa,  kaavoja ei siis pahemmin tarvinnut metsästää.  Päädyin käyttämään omiksi luottokaavoikseni muodostuneita kaavoja joista itse hirveästi pidän.


Pakettiin päätyi siis keltasävyinen body-haalari-setti.


Bodyn kaavana OBn warmly wrapped jossa napit taas siirretty raglansaumaan. Kankaaksi valikoitui sinapinkeltainen trikoo valkoisilla palloilla ja kanttaukset tein lilalla. 

Ja eteen applikoin pienen lelelukirahvin.


Haalarit tein me&i-haalarista piirretyllä kaavalla js kankaaksi valitsin Metsolan keltapohjaisen Miina ja Manu joustofroteen. 



Toinen paketti lähti 3,5-vuotiaalle pojalle. Toivomuksena oli "ihanan pehmoiset housut ja sellainen paita jota mulla ei vielä ole". Sain tietää myös, että herran lempiväri oli pinkki, mutta poikamaisissa jutuissa.

Jälleen tekeminen oli varsin helppoa, sillä oma poikani on vuotta vanhempi mutta vain kokoa isompi ja myös täällä pinkki on lemppari...



Paita ja housut siis pakettiin sujahtivat.



Paidassa kaavana OBn Little Lamb, koko 110. Vihreää liikennemerkkitrikoota ja harmaa kanttaus.

Se juttu oli sitten jälleen applikaatio, tällä kertaa pinkki, metallinhohtoinen traktori...


Housuihin valkkasin väljän mallin sekä pehmoisimman velourin joka kaapista löytyi.


Kaavana OBn Relaxed fit, koko 110. Lila velour on Noshilta. Taskut, kanttaukset sekä resorit tein pinkkinä. Ja resorin lisäksi vyötärölle laitoin mustan nauhan.


Takana on vielä pinkit taskut. Lahkeiden resorit on kuvassa taitettu kaksinkerroin, joten käyttöikää saa lisää kääntämällä ne suoriksi.

Hauskaa oli taas, ja ilmeisesti pakettien saajatkin vaatteista pitivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti