torstai 20. maaliskuuta 2014

Maaliskuun takkihaaste

Maaliskuussa netin ompeluseurassa laitetiin pystyyn ns saw-along. Tarkoituksena siis oli ommella itselle maaliskuun aikana kevättakki ja tiettyjen päivämäärien mukaan edetä hommassa yhtämatkaa muiden kanssa kuvapäivityksiä lisäillen.
 
Päätin lähteä mukaan, ja tehdä itselleni vähän sellaisen paremman takin jonka voi sitten laittaa päälle kun lähtee jonnekin vähän siistimmin pukeutuneena. Kaavaksi valitsin OBn Luxorious flowers takin kaavan (5/2012), mutta harmittelin kun mistään en lytänyt alkuperäisen mallin takissa äkyetyn kankaan tyylistä hiukan rypytettyä tikkikangasta. Lopulta päädyin EKn vaalean beigeen ruututikkikankaaseen ja vuoriknkaaksi päätin laittaa aniliininpunaista vuorisilkkiä. Kankaat oli siis ostettuna hyvissä ajoin ja kaavatkin jäljennetynä ja leikattuna. Mutta sitten tuli maaliskuun alku, enkä vain ehtinyt projektia aloittaa.....
 
Kunnes vihdoin tämän viikon alussa sain ufo-kasan purettua ja päätin tarttua härkää sarvista. Ensin siis muokkasin kaavaan lisää väljyyttä rinnan kohdalle ja totesin mallin vaikuttavan ihan hyvältä. "En kyllä jaksa tehä mitään laknaversiota, eiköhän tästä ihan hyvä tule..." Kuuluisia viimeisiä sanoja.
 
Leikkasin vuorin ja päällikankaan (päällikankaan reiluilla saumanvaroilla että olisi säätövaraa jos sitä nyt sattuisi tarvitsemaan) ja lähdin ompelemaan.....
 
Ekana vetoketju kiinni vasemman etukappaleen leikkaussaumaan ja sauman ompelu. Sitten vetoketjun toinen puoli neuloilla oikeaan etukappaleeseen. Etusivukappaleet yhdistin etukappaleisiin ja taskujen vetoketjut kiinnitin paikoilleen. Kokosin taskupussit ja ne ompelin ne paikoilleen. KT-sauman ompelu, olkasaumat ja sivusaumat kiinni. Ylä- ja alahihat yhdistäminen toisiinsa. Ja sitten ajattelin sovittaa....
 
 Jaahas, reilusti kavennettavaa: Ensin KT-saumasta kavensin n 5cm, kyljistä sisään pari senttiä sieltäkin. Ompelu ja uusi sovitus. Seuraavaksi  kavensin etusivusauman yläosasta taskun yläpuolelta hiukan, uusi sovitus. Nyt helmasta kavennus KT-saumasta sekä kyljistä. Jälleen sovitus. Siirsin vetoketjua oikeassa etukappaleessa neuloilla sisemmäs. Uusi sovitus. Muutama kirosana, pakko purkaa taskut ja muotoilla koko prinsessaleikkauslinjan kohdalta reilusti sisään. Että näin.....
 
Tuossa kohtaa oli likellä ettei koko takki olisi lentänyt ovesta pihalle. Lopulta olin kuitenkin suht tyytyväinen takin istumiseen ja jatkoin eteenpäin. Istutin hihat, kokosin vuoren (josta joutui leikkelemään uusiksi harvinaisen vähän), sitten hupun. Lopulta yhdistin vuorn ja päällisen op:t vastakkain, hihat käsi-käteen -tyylillä, ja huppu kappaleitten välissä. KKyllä muuten jännitti että mitähän paljastuu kun koko hässäkän käänsin lopulta oikein päin vuorin sivusaumaan jätety aukon kautta.....
 
 
 
Lopputulos näyttää tältä
 
 
Takana huppu on varsin massiivinen
 
 
 
LAttialla tai henkerissa muoto on hiukan hassu (niin kuin näissä mulle tehdyissä aina tuon runsaan rintamuksen takia), mutta päällä tämä istuu hämmästyttävän hyvin!
 
 
Kerrankin mulla on takki, joka ei jää löysäksi säkiksi tuohon vyötärölle! Yleensä kun mikään valmisvaate ei ol tiimalasivartalolle tehty. 
 
 
Halusin takkiin jonkin jujun, ja lopulta päädyin yksinkertaisen applikaatioon. Helmaa siis koristaa suht iso roosanauha...
 

1 kommentti: