torstai 6. maaliskuuta 2014

Kääntöpusakka Noshin sukellusveneistä

Vihdoinkin sain tehtyä tän valmiiksi! 
 
Ajatus kääntöhupparista syntyi jo joskus vuoden vaihteessa, sitten alkoi kankaiden metsästys: halusin ehdottomasti Noshin sukellusveneitä sinisellä ja saven värisellä pohjalla. Vihdoin kankaat Facebookin kautta löysinkin ja sitten alkoi mallin miettiminen.
 
Ensin ajatus oli tehdä toinen puoli kokonaan sinisenä ja toinen saven värisenä. Sitten päätinkin, että haluan tehdä takkiin sivuleikkaukset muotoa tuomaan. Kun lopulta sain kaavan päätettyä ja aloin leikata kankaita,  huomasin, ettei saven väristä kangasta riittänytkään huppuun. Huppari muuttui siis pusakaksi ja päätin tehdä pusakkaan ihan vain korotetun kauluksen. Kun kankaat oli  leikattu, aloin miettiä lisää väreillä leikkimistä ja päätin vaihtaa sivukappaleet puolissa päittäin. Erehdyin kysymään miehen mielipidettä asiaan, ja lopputuloksena hihatkin vaihtoivat puolta. Ja juuri ennen ompelua päätin vaihtaa vielä kauluksetkin...
 
Ja kun alunperin suunniteltua kääntövetoketjuakaan ei sopivassa värissä ja pituudessa löytynyt, niin ketju vaihtui neppareihin. Ei siis tullut ollenkaan sitä mitä alunperin piti, mutta silti takista tuli mitä mainioin!
 
 
Kaavana OBn Webs-huppari (1/2008), koko 116. Huppu muutettu pystykaulukseksi, sivuleikkausia muokkailtu, eikä muutinkaan ihan hirveästi alkuperäistä ole kyllä jäljellä muutein kuin ehkä raglanhihojen istutus. Kangas Noshin submarines kahdessa eri värissä.
 
 
Edestä (tää on pojan mielestä nurjapuoli)
 
 
Ja takaa
 
 
Käännettynä edestä (kuulemma kivempi näin päin)
 
 
Ja takaa
 
Pri sovituskuvaakin koetin napata, eka eilen illalla kun napit vielä puuttuivat, ja toinen sitten aamulta kun napit hämmentävsti takkiin olivat ilmestyneet...
 
 
Tykkään!

1 kommentti: