torstai 2. tammikuuta 2014

Melkoista pitsinnypläystä...

Ollessani pieni ekaluokkalainen aloitin uuden harrastuksen yhdessä äitini kanssa: hankimme nypläystyynyt ja menimme kansalaisopiston nypläyskurssille. Yhden kauden ajan harrastus jatkui, mutta sitten innostus hiipui, muut harrastukset ajoivat yli ja tyynyt jäivät varastoon odottamaan.
Jokunen vuosi sitten käsityömessuilla törmäsin jälleen nypläykseen ja lapsuuden harrastus nousi jälleen mieleen.  Siitä asti olen aina välillä miettinyt että vanhan tyynyn vanhempieni luota etsisin ja yrittäisin taidon taas opetella. Ja nyt jouluna sen vihdoin tein.
Tyynyistä toinen löytyi ehjänä ja käyttövalmiina, vanha puolivalmis työ edelleen paikoillaan.  Toisen tyynyn irtotavarat ovat ilmeisesti vanhempieni kesäasunnolla ja äitini lupasi sen vielä etsiä.  Mutta lasten tyyny jota itse aikanaan käytin on jo nyt kotonani. Joulun pyhien aikaan netissä surffaten tekniikka alkoi vähitellen muistua mieleen ja sain kuin sainkin keskeneräisen kirjanmerkin tehtyä loppuun.
Sitten olikin aika etsiä uusi työ. Päädyin lopulta raumalace.fi sivustolta löytyneeseen spindelnatto-reunapitsiin... hiukan tulevan liinan kokoa suurensin, eli spindeleitä, hämähäkkejä, tulee mulla nyt reunaa kohti aina 14. Nypyläpareja työssä on vain 12, eli reunus ei kovi  leveä ole. Mutta aika nopeasti tätä saa tehtyä...

Mutta "melkoista pitsinnypläystä tuo sun touhu kyllä on", kuten pikkuveljeni jouluna totesi... melkoista näpräystä tosiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti